Vapaus

Päivän sana on vapaus.

Se maistuu erilaiselta kuin ennen. Uudenlaiselta, väljemmältä ja avoimemmalta, jollain tapaa myös tyhjemmältä. Mutta ei missään nimessä yksinäiseltä. Pikemminkin päin vastoin – siinä yhdistyy nyt minän lisäksi jotain itseäni suurempaa, jota voin vain nimittää korkeammaksi voimaksi. Ilman sitä räpiköin ja takerrun tavalla tai toisella ympäristööni, muihin ihmisiin, materiaan tai muuhun itseni ulkopuoliseen asiaan. Silloin määritelmäni vapaudesta on kiinni siitä, kuinka tiukasti haluan tarrautua edellä mainittuihin.

Vapaus. Nyt siinä kaikuu minulle tuuli, voima, jotain rohkeaa ja villiä kuin aavikolla kirmaava villihevonen. Jotain kuritonta, pysäyttämätöntä ja itsevarmaa, joka kuitenkin tietää oman paikkansa luonnon tasapainon ja kaikkeuden kanssa. Se tarkoittaa minulle nöyrää suhtautumista luontoon ja muihin ihmisiin, luottamista siihen, että kaikkea ohjaa jumalallinen tasapaino. Vapaus on saman sallimista muille, mitä sallin itselleni. Oman villin luonteensa elämistä, vaikka muut eivät sitä eläisi ja siksi pelkäävät tätä uutta voimaa minussa, joka ei enää pysähdy esteisiin ja laukkaa sieltä, mistä kesyt hevoset eivät kulje.

Villi voima pelottaa, sillä se uhkaa kaikkea, joka ennen oli tuttua ja turvallista.

On pelottavaa löytää oma voimansa. Silloin kaikki muuttuu. Et enää voi enää palata tuttuun karsinaan, kun olet kerran päässyt ravaamaan vapaana, kun aitaus on vaihtunut rajattomaksi taivaankanneksi. Hiekkapöly voimasi nostattamana voit iloita lintujen kanssa, kirmata toisten luontonsa löytäneiden kanssa, hukkua tähtisateeseen. Voit upottautua heinikkoon ja antaa vihreän peittää sinut tai leikkiä hippaa meren aaltojen kanssa. Paluuta takaisin ei enää ole, muutoin kuin muistoissa, jotka menettävät ajan saatossa värinsä kuten vanhoilla valokuvilla on tapana.

Olen vapaa kenestäkään riippumatta, mutten yksin. Vapaa elämään sitä elämää, jota varten olen tänne syntynyt.

– Jenna